sunnuntai, 8. kesäkuu 2008

LOMA!

Kesäloma alkoi tällä kertaa minun ja noin viiden kymmenen muun rippikoululaisen kanssa ja vasta tänään. Heti koulun loputtua seuraavana päivänä, lähdimme riparille Kuusamoon leirikeskus Oivankia kohti! Leiri on nyt kunnialla suoritettu läpi ja ensiviikon sunnuntaina on vuorossa enää konfirmaatio. =)Kiitos kaikille mukana olleille kivasta leiristä! 

Näyttelyitä en ole kesälle paljoa vielä miettinyt, Rovaniemi ja Oulu on vasta varmoja. Vietellään nyt tässä ihan rauhassa lomaa ja katsotaan sitten mihin päin suunnataan. :-)

Aurinkoista ja lämmintä kesää kaikille!

sunnuntai, 18. toukokuu 2008

Match Showt 20.4 Limingantullissa, 1.5 Linnanmaalla ja 4.5 Haukkukeitaalla

4.5

Suuntasimme aamulla Kasperin ja pikkusiskoni Alinan kanssa OKK:n järjestämään match show:n Haukkukeitaalle. Osallistuin Kasperin kanssa junior handleriin jonka tuomaroi Riikka Lavonen. Vaihtokoiraksi sain kääpiöpinserin, joka oli minulle täysin uusi rotu esitettävänä. Omasta mielestäni kisa kokonaisuudessaa meni nappiin ja meidät osoitettiinkin voittajiksi. :-) Kiitos paljon seurasta Heidi, Anni ja Alina!
 
1573502.jpg
1.Anna Uusitalo 2.Heidi Salo 3.Anni Pohjola 4. Anni Pihkakoski
 
1577048.jpg                                                         Kuvien ©Anni Pohjola

1.5

Lähdimme Katrin ja koirien kanssa viettämään vappupäivää Oulun linnanmaalla järjestettävään mätsäriin. Ensin oli vuorossa junior handler, johon osallistuin Kasperin kanssa. Kilpailu sujui osaltani hyvin ja vaihtokoiraksi sain Kasperin puoliveljen (RUS CH, RKFW-07 Original Charmin Camelot) ''Alfonsin''. Loppujen lopuksi meidät osoitettiin voittajiksi ja Krisse ja Katri tulivat toiselle sijalle! Onnea myös muille sijoittuneille, erityisesti Heidille ja Annille. :-)

Junnujen jälkeen oli vuorossa isot aikuiset, johon olin Kapsen ilmottanu. Kasper esiintyi oikein komeasti, mutta saimme tällä kertaa sinisen nauhan. Sinisten saaneiden kehässä Kasper pisti todella kaikkensa peliin ja esiintyi todella mallikkaasti. Voitimme sinisen nauhan saaneiden kehän ja bis-kehässä Kasper tuli neljänneksi. :) Kiitos mukavasta ja aurinkoisesta päivästä!

1573496.jpg                              Oikealla minä ja vaihtokoira Alfons, vasemmalla Anni Pohjola ja Kasper

20.4

Aamulla lähdimme Katrin, Krissen ja Kasperin kanssa mätsäriin Limingantulliin. Kasper kilpaili isoissa pennuissa ja kehässä meillä oli parina australianpaimenkoira. Kasper esiintyi oikein edukseen, mutta tällä kertaa saimme sinisen nauhan. Sinisten saaneiden kehässä Kasper ylsi kuitenki neljännelle sijalle. Katrin koira Krisse sai sinisen nauhan, mutta ei enää sijoittunut sinisissä aikuisissa.

Oli kuitenki kaikenkaikkiaan mukava päivä ja kiitos äitille kyyteistä! =)

sunnuntai, 18. toukokuu 2008

Kajaani KV 2008

Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi tämän blogi-homman kun noiden kotisivujen tekeminen vie niin paljon aikaa etten pääse sinne luultavasti vielä pitkään aikaan kuulumisiamme kirjoittelemaan. :)
 
Kajaani KV 2008
Pyörähdimme jälleen kerran jo perinteeksi muodostuneessa Kajaanin tamminäyttelyssä, joka oli samalla Kasperin ensimmäinen virallinen näyttely.
Kasper esiintyi kehässä oikein edukseen ja antoi hienosti näyttää hampaat vaikka sitä aluksi jännitin. Tuomari tuntui tykkäävän Kasperista ja saimme ykkösen sekä kp:n! Sen jälkeen vuorossa oli parhaan pennun valinta, jossa vastassamme oli Kasperin sisko Original Gigglin Glenda ''Pihka''. Pihka sai hienosti rop-pennun tittelin ja Kasperista tuli vsp-pentu! Ei paha ollenkaan ensimmäiseksi näyttelyksi... ;) Onnea!
Settereiden jälkeen oli vuorossa junior handler. Kilpailin uuden tuttavuuden Villen (Applegrove Willow Warbler) kanssa. Villeä oli todella mukava esittää ja suorituksemme meni mielestäni hyvin, mutta tällä kertaa jatkopaikat menivät muille. Kiitos Annalle Villen luottamisesta käsiini!
 
Belgien kehä meni täydellisesti junnujen kehän kanssa päällekkäin, mutta kerkesin silti juoksujalkaa esittämään Donin ensimmäisessä yksittäisarvostelussa. Doni sai eh:n ja sijoittui nuorten luokassa kolmanneksi. Piu sai käyttöluokasta erittäin hyvän ja sijoittui luokassaan ensimmäiseksi. Tällä kertaa ei siis meidän belgiporukalta sen kummempia tuloksia.
1568445.jpg
 
Sen sijaan Piun ja Donin sisko Poppanen sai hienosti ensimmäisen sertinsä ja cacibinsa!! Paulan länsigootanmaanpystykorva Hippa oli aikaisemmin päivällä ollut rotunsa paras ja saanut ensimmäisen cacibinsa! Paljon onnea Paula, Hippa ja Poppis! :-))
Kiitos seurasta Katri, Anna, Jenna, Mummu ja Karo jne!
 
1568449.jpg